Essi Tuomala

Sakarjan vaatimusta on mahdollista opetella heti syvään päähän hyppäämällä. Onko mahdollista puhua totta niistä, jotka rakastavat Israelia? Heitä yhdistää huoli juutalaisten turvallisuudesta kotimaassaan. Ja voinko puhua totta Palestiinan ystävistä, joilla on hätä ihmishengistä, lapsista, perheistä?

Jo silloin, kun Luther-kirkon toimintaa alettiin valmistella ja kirkon korjaus oli vielä käynnissä, olin mukana rukousryhmässä, joka kokoontui remontin keskellä. Välillä teimme rukouskävelyjä kirkon ympäristössä ja rukoilimme koko korttelin ja sen ihmisten puolesta. Rukouspiiri toimii edelleen.

Synnittömänä Jumalan Poikana Herramme oli vapaa ihmissydämestä nousevista kiusauksista. Hänen kiusauksensa tulivat hänen ulkopuoleltaan.

Sastamalassa asuva Saari, joka on koulutukseltaan myös teologi, kertoo, että työssä jaksaminen, lepo ja palautuminen ovat työnohjauksessa jatkuvasti esiin nouseva teemoja.  Lepo on kuitenkin aihe, joka koskettaa muitakin kuin työssäkäyviä ihmisiä. Myös työelämän ulkopuolella oleva ihminen, vaikkapa eläkeläinen, voi kamppailla sen kanssa, onko hänen elämässään riittävästi tilaa levolle. Elämäntilanteesta riippumatta riittävän levon esteet voivat liittyä sekä ulkoisiin olosuhteisiin – siihen, että työtä ja tekemistä on liikaa eikä levolle löydy tarpeeksi aikaa – mutta myös siihen, että ihmisen on eri syistä vaikea antaa itselleen lupaa jättää velvollisuuksia sivuun ja antaa itselleen aikaa palautumiseen.

– Ensimmäinen mimmiliigalainen. Ihanat fiilikset, Anne kertoo.

Onko meillä vanhemmilla ja – puhun nyt itsestäni – jo vähän leipääntyneillä kristityillä rakkautta ja kärsivällisyyttä avata sydämemme ja sylimme niille nuorille, jotka tulevat luoksemme ehkä hankaline kysymyksineen? Heillä ei välttämättä ole paljon tietoa mutta sitäkin enemmän intoa ja halua oppia. Löytävätkö he turvallisen kodin meidän yhteisöistämme? Kunpa Jumalan antama herätys koskettaisi rajusti myös meidän sydämiämme, jotta voisimme yhdessä ensirakkauttaan hehkuvien kanssa ylistää Jumalaa.

Plit lähtee liikkeelle vuodesta1916, jolloin ensimmäinen Merimieslähetysseuran työntekijä saapui Australiaan. Paavo Hytönen tuli maahan vuonna 1935 ja joutui internoiduksi toisen maailmansodan aikaan (1942–1944). 1940-luvun lopulla Kansalliskirkko Amerikasta aloitti suomalaistyön Australiassa. Suomesta Toivo Kuusiola (1949–1954) ja Heikki Castrén (1955–1959) tulivat työhön Merimieslähetyksen lähettäminä.

Luulenpa, että kyse on näköharhasta. Siitä, mihin itse kiinnitän katseeni ja huomioni. Tulee mieleen nuoruudenystäväni kirjoitus vanhaan muistikirjaani: ”Käännä katseesi aurinkoon, niin et voi nähdä varjoa, joka on takanasi.” Varjot seuraavat meitä jokaisena hetkenä, raskaina ja pelottavina. Taakkoja on yhä enemmän, mieltä painavat niin monet asiat, jos ei omat ja läheisten, niin sitten ainakin tämä maailman pahuus, sodat ja kärsimykset. Ja kuin huomaamatta alankin kantaa koko maailman hätää omilla harteillani luullen näin tekeväni Herrani tahdon mukaisesti. Unohtuu niin helposti, että rukoilijan tehtävä onkin välittää kaikki tämä ahdistus ja tuska hänen hoidettavakseen.

Keskustelun kirvoitti Tampereen hiippakunnan piispa Matti Revon ja Tarvaisen yhteishaastattelu (Kotimaa 6.11.), jota Vikström kommentoi yleisönosastokirjoituksessa muutama päivä myöhemmin. Vikströmin mielestä naispappeus ei ole niinkään virka- kuin naiskysymys: Raamatun naiskäsitys puhekieltoineen on vanhentunut eikä sillä voida enää nykypäivänä perustella kirkon virkaa. Tähän Tarvainen vastasi, että ”Raamatun sisältöä ei voi jakaa koreihin sen mukaan mikä sitoo ja mikä ei. Nainen pappisvirassa irrottaa pappisviran sen apostolisesta luonteesta ja hylkää virkaan liittyvät kriteerit, jotka Raamattu sille antaa”. (Kotimaa 20.11.)