Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Taitekohta voi myös houkutella muuttamaan ihan kaiken. Uusi ympäristö ja uudet ihmiset tarjoavat mahdollisuuden kävellä ulos vanhasta elämästä. Joku lähtee ovet paukkuen ja polttaa sillat, toinen kasvaa pikkuhiljaa uuteen. Osa ei halua minkään muuttuvan, vaan pitää kynsin hampain kiinni entisestä ja haikailee takaisin menneeseen.

Kukapa voisi unohtaa herra Collinsin? Jane Austenin (1775–1817) romaanissa Ylpeys ja ennakkoluulo tapaamme tämän tärkeilevän ja omahyväisen pastorin. Collins-raukan säälimätön kuvaus ei kuitenkaan ole merkki siitä, että Austen olisi teoksissaan pyrkinyt tekemään pappeja naurunalaisiksi tai arvostellut ylipäänsä aikansa anglikaanisen kirkon elämää.

Japanin-lähetyksen alkuaikoina odotettiin japanilaisten pian kääntyvän Kristuksen puoleen ja sen jälkeen puolestaan välittävän evankeliumin muualle Aasiaan. Japanin-lähetit ovat kuitenkin joutuneet huomaamaan, miten kova maa heillä on ollut ja on kylvettävänä. Tänä päivänä vain vajaa prosentti japanilaisista on kristittyjä. Eikä lähetystyö kaikkialla muuallakaan ole voitosta toiseen kulkemista. Maailman paras sanoma ei kelpaa ihmisille. Ei ihme, että välillä houkuttaisi ripustaa hanskat naulaan ja lopettaa turhauttava työ.

Tartun psykoterapeutti Maaret Kallion Mielenrauha-kirjaan kiinnostuneena siitä, miten tunnettu mielenterveyden asiantuntija määrittelee mielenrauhan. Mielenrauha kun liitetään nykyään usein meditaatio- tai hengitystekniikoihin, joiden harjoittajaa ei mikään ulkoinen tai mielensisäinen tuulenpuuska enää heilauta. Huomaan ilokseni, että Kallio näkee mielenrauhan realistisesti. Hän toteaa, että ihminen voi kokea mielenrauhaa silloinkin, kun hänen mielessään vellovat monenlaiset, toisilleen vastakkaisetkin tunteet.  Onni ja tyytyväisyys, rauhattomuus, levottomuus, tuskaisuus ja suru mahtuvat samaan hetkeen. ”Mielenrauha on pitkälti kykyä olla epätasapainossa ja sietää rauhattomuutta mielessä ja elämässä”, Kallio kirjoittaa. Mielenrauhaan kuuluu myös se, että ihminen kykenee etsimään kipeiden ja raskaiden asioiden keskellä toivoa ja valoa.

Entinen ulkoministeri on kahvilassa tuttu.

Luukas kertoo evankeliuminsa kymmenennessä luvussa, kuinka Jeesus lähettää 72 opetuslasta pareittain lähiseudun kyliin julistamaan Jumalan valtakunnan tulleen lähelle ja parantamaan sairaita. Kun opetuslapset palaavat, he puhkuvat intoa: ”Herra, pahat hengetkin tottelevat meitä, kun käskemme niitä sinun nimessäsi.”

Vaikka oman kuplani sisältä puhunkin, en liene kovin väärässä sanoessani, että meidän kirkossamme on käynnissä 20-vuotisen pappisurani suurin kriisi. Olen käynyt niin monilla rajapinnoilla viimeisen vuoden aikana, että näen tämän olevan totta. Kirkkomme saattaa jopa hajota.

Reaktiona kirjojen esittämiin väitteisiin ja piispakunnan hiljaisuuteen 28 kirkolliskokousedustajaa allekirjoitti julkilausuman, jossa todetaan väitteiden olevan yksinkertaisesti harhaoppia ja rohkaistaan piispoja ottamaan osaa keskusteluun ja kumoamaan kyseiset harhat, kuuluuhan evankeliumin puhtauden vaaliminen kirkossa juuri piispoille.

Pastorit Richard Beny ja Robert Bunder istuvat kanssani Karkun evankelisen opiston pihapiirin majoitusrakennuksen sohville. On Evankeliumijuhla-viikonlopun lauantai, ja sääennusteista huolimatta ilma on aurinkoinen, suomalaisittain arvioituna ”helteinen”. Richard Benyn mielestä on hitusen koleaa, mutta tunnelmaa hän kehuu lämpimäksi. Beny haluaa ottaa yhteisiä selfieitä jo ennen ensimmäistä kysymystä.

Varmasti tuore täysjyväleipä voi homehtua ja aito luomumaito voi pilaantua. Mutta tarkoittaako se sitä, että on syytä kiertää kaukaa leipomot ja meijerit?