Essi Tuomala

Raamattu puhuu rauhan Jumalasta. Siksi toivotamme jumalanpalveluksessa ”Kristuksen rauhaa”. Maailmassa rauha näyttää vaikealta ja hauraalta. Juutalaisuuden ja kristinuskon syntysijoilla vihollisuudet lähtivät uusille, koville kierroksille 7.10.2023 jälkeen. Kuohunta on levinnyt eri puolille maailmaa. Viimeksi sotivat Iran ja Israel. Ihmiset ottavat puolia ja vaativat rangaistusta. Viha ja katkeruus ovat kauhistuttavia voimia.

Kun ajattelin tätä, mieleeni nousi takavuosien kirja Hamasin poika. Se kertoo Hamasin perustajan pojasta Mosab Hassan Yousefista, joka syntyi Länsirannan palestiinalaiseksi, kasvoi vihaamaan Israelia ja israelilaisia, joutui nuorena Israelin turvallisuuspalvelun sieppaamaksi ja päätyi saman turvallisuuspalvelun työntekijäksi. Lopulta eri vaiheiden jälkeen hän kääntyi Jeesuksen seuraajaksi. Käydessään Suomessa vuonna 2011 hän kertoi: ”Jumala, jota nuorena palvoin, ei pitänyt juutalaisista. 18-vuotiaana motiivina työskennellä Israelin hallitukselle oli kosto. Päämääräni oli soluttautua Israelin tiedustelupalveluun ja työskennellä Hamasin hyväksi. Ensimmäisen kolmen vuoden ajan, kun tein työtä vihollisteni kanssa, ystävystyin heidän kanssaan. Opin vihollisiltani monia asioita… Shokeeraavin asia oli se, että Israel ei ole se suuri vihollinen, jota olin etsinyt. Ja yksinkertaisesti, kun Kristus sanoo: ”Rakasta vihollisistasi”, Hän tarkoitti, että rakastaisimme kaikkia. Kun aluksi motiivinani oli kosto ja koston saaminen, myöhemmin päädyin ehdottomaan rakkauteen kaikkia ihmisiä kohtaan.”

Myöhemmin, opittuaan tuntemaan Jeesuksen, hän sanoo: ”Meidän yhteytemme löytyy vain Jeesuksen Kristuksen kautta.” Mosab oli kulkenut tien vihasta ystävyyteen ja jopa vihollisrakkauteen. Tämän ihmiselle vaikean mutta Jumalalle mahdollisen sovinnon ja rakkauden tien hän löysi Kristuksessa. Kristus oli ja on rauhamme – silloinkin, kun itsessämme emme koe rauhaa. Hyvä ystävä, tänäkin kesänä: ”Kristuksen rauhaa!”

Juha Vähäsarja: Joka päivä lohdutat meitä. 308 sivua, Symbolum 2025.

Uskonpuhdistajamme Martti Luther oli vuonna 1518 kutsuttu selvittämään opetustaan augustinolaisveljistön kokoukseen Heidelbergiin. Siellä hän piti kuuluisaksi tulleen esityksensä, jossa hän selvitti kunnian teologian ja ristin teologian välistä eroa. Siitä saakka on totuttu luonnehtimaan Lutherin teologiaa juuri tällä peruskäsitteellä. Se on ristin teologiaa. On paljon kuuluisia teologeja, jotka ovat selvittäneet perusteellisesti tätä asiaa. Heistä voisi mainita Walter von Loewenichin, Alistair McGrathin, Herman Sassen ja Robert Preusin.

Myös Juha Vähäsarja kuuluu tähän ristin teologien joukkoon. Juha on kirjoittanut hämmästyttävän määrän päivähartauskirjoja. Nyt esiteltävä Joka päivä lohdutat meitä on jo kahdeksas tässä hienossa kirjasarjassa. Päivähartauskirjasarjalla on myös ollut hämmästyttävä menekki. Sarjaa on painettu alkamisvuodesta 2004 alkaen jo 75 000 kappaletta. Se on huikea määrä nykyisten pienten painosten aikana.

Kristillinen kasvatus on jokapäiväisiä arjen tekoja, ei niinkään sanoja. Evankeliumijuhlan puhujavieraat ja kokemusasiantuntijat kannustivat vanhempia olemaan esimerkkejä Raamatun hyötykäyttäjinä, puhumaan avoimesti uskon kysymyksistä ja pitämään lasten kanssa hauskaa.

Kesäkuun viimeisenä lauantaina Evankeliumijuhlassa keskusteltiin tunnin verran kristillisestä kasvatuksesta, kun Kirkon ihmeelliset tarinat -podcastaaja, tietokirjailija Heikki Rusama jututti aiheesta Saara Kinnusta, Lukas Brenneriä ja Mari Ahvenjärveä.

Ydinkysymys oli, miten elää kristityn perheen arkea tässä ajassa.

Sirpa Laurila ei ole voinut väistää kysymystä siitä, miksi elämässä on niin paljon kärsimystä. Masennus, uupumus ja avioeroprosessin aikana tapahtunut puolison väkivaltainen kuolema ovat saaneet Sirpan miettimään, missä Jumala on ollut hänen perheensä kipeissä vaiheissa.

En ole koskaan ollut reipas porskuttelija, vaikka minusta voikin hyvin helposti saada sellaisen käsityksen, sanoo ylikiiminkiläinen Sirpa Laurila, 56.

Sirpa toteaa olleensa koko elämänsä ajan taipuvainen alakuloisuuteen ja masentuneisuuteen. Raskaissa elämänvaiheissa hänen työkykynsä on pikkuhiljaa murentunut. Tähän on vaikuttanut merkittävästi myös Sirpan sairastama fibromyalgia, krooninen kipuoireyhtymä, joka aiheuttaa voimakasta uupumusta. Sairaus todettiin vuonna 2017, mutta sitä ennen Sirpa oli sairastanut sitä jo vuosien ajan. Hän arvelee, että fibromyalgia puhkesi stressin ja suurten huolten seurauksena.

Olet sydämellisesti tervetullut Karkkuun evankeliumijuhlille. Miksi nämä juhlat on järjestetty?  Siksikö että täällä ovat ne, jotka ovat oikeasti ja todellisesti uskovaisia ja noudattavat Raamattua tosi tarkasti? Tätä jotkut toivovat ja toiset ehkä pelkäävät. Molemmat ovat väärässä. Näitä juhlia ei ole järjestetty siksi, että olemme tai luulemme olevamme hyviä ja Jumalalle uskollisia ihmisiä. Olemme koolla nyt sitä varten, että olemme syntisiä ihmisiä ja tarvitsemme Kristusta ja Jumalan armoa.

Olen mielelläni merellä pienellä puuveneelläni. Meri on kaunis ja se huokuu rauhaa. Joskus tuulee kovasti ja aallot lyövät korkeina. Muistan A.V. Jaakkolan viisauden. Kun puhutaan minun synnistäni, kaikki se, mitä teen ja jätän tekemättä, on kuin meren aallot, jotka näen. Mainingit eivät kuitenkaan ole koko meri, vaan se on myös syvemmällä. Aaltojen alla on syvä vesi, satoja metrejä syvä ja jopa kilometrejä syvä. Samoin meidän tekojemme alla on jotakin paljon pahempaa kuin meidän tekomme. Siellä on se, mikä synnyttää teot – meidän syntinen olemuksemme. Eikä sitä saa lähtemään ihmisestä pois millään keinolla.

Mitä ovat pinnalla kuohuvat aallot ja mitä on se syvä meri? Ihminen puhuu pahaa lähimmäisestään, pettää puolisoaan tai rikastuu väärin keinoin. Nämä ovat kaikki syntiä, emmekä saa niin tehdä. Mutta ne eivät ole erillisiä tekoja, kuin sattumia, vaan ne nousevat jostakin. Kun puhun toisesta pahaa, se kertoo siitä, että en rakasta enkä kunnioita häntä. Kun ihminen pettää puolisoaan, häntä on houkuttanut väärä himo. Kun hän järjestelee itselleen toisen rahat, hän on ahne ja ajattelee vain itseään. Nämä ovat niitä meren aaltoja, ja merihän voi olla välillä tyynempi ja välillä myrskyisämpi. Vettä siinä silti riittää aina. Isompi asia on aaltojen alla oleva meri, ihmisen syntiturmelus. Juuri se aiheuttaa sen väärän, mitä teemme. Sieltä nousevat rakkaudettomuus, väärä himo ja ahneus, ja niistä väärät teot. Meidän uskomme mukaan tällä on syynsä: ihmisen sydän on joutunut eroon Jumalasta. Ja se teettää jatkuvasti uutta syntiä.

Santeri Aho, 18, arvelee, että hän on kaikkien aikojen nuorin Sleyn hallituksen jäsen. Kesäkuun Evankeliumijuhlan vuosikokouksessa hallitukseen valittu Aho on kotoisin Soinista ja suorittaa ensi syksynä lukio-opintonsa loppuun Karkun evankelisessa opistossa. Hallituksessa hän haluaa pitää esillä erityisesti nuorten, nuorten aikuisten ja perheiden näkökulmaa.

Miksi asetuit ehdolle Sleyn hallitukseen?

Ajattelen, että tulevat vuodet voivat olla Sleyn toiminnassa kriittisiä. Minusta on tärkeää huomioida tulevaisuuden näkyjä nuorten näkökulmasta ja tuoda esiin sitä, mitä nuoret Sleyltä odottavat. Nuorisotyöhän on iso osa Sleyn toimintaa.

Kun Chrishan ja Rashmi muuttivat Sri Lankasta Suomeen ja löysivät Helsingin Luther-kirkon, heistä tuli innokkaita messussa kävijöitä – ja luterilaisia.

Chrishan Fernando, 35, ja Rashmi Senadheera, 34, sekä pariskunnan 6-vuotias poika Yevon muuttivat Suomeen marraskuussa 2024. Syitä olivat hyvät opiskelumahdollisuudet sekä muutoksen- ja seikkailunhalu.

– Olimme kiinnostuneita Suomesta. Halusimme tutustua maahan, tutkia maailmaa, Chrishan sanoo.

Loppukesä on monelle taitekohta. Luokka-aste, ehkä koulukin muuttuu. Yksi aloittelee opintoja uudella paikkakunnalla, toinen vaihtoi kesän aikana työpaikkaa. Joku onnistuu ilmoittautumaan kurssille, joka vie mennessään. Jokin on päättynyt, uusi alkaa.

Taitekohta voi myös houkutella muuttamaan ihan kaiken. Uusi ympäristö ja uudet ihmiset tarjoavat mahdollisuuden kävellä ulos vanhasta elämästä. Joku lähtee ovet paukkuen ja polttaa sillat, toinen kasvaa pikkuhiljaa uuteen. Osa ei halua minkään muuttuvan, vaan pitää kynsin hampain kiinni entisestä ja haikailee takaisin menneeseen.

Onko muutos uhka vai mahdollisuus? Vastaus riippuu kai siitä, mistä muutos ponnistaa ja mihin sillä pyritään.

Kirjailija Jane Austen oli anglikaaniseen kirkkoon kuuluva harras kristitty. Älykäs nainen oli taipuvainen esittämään ilkeitä, jopa julmia huomioita toisista ihmisistä ja joutui kilvoittelemaan tämän luonteenpiirteen kanssa. Tarkkaavainen lukija huomaa, että Austenin 1800-luvuilla ilmestyneissä, edelleen suosituissa romaaneissa kristinusko on tärkeä teema.

Kukapa voisi unohtaa herra Collinsin? Jane Austenin (1775–1817) romaanissa Ylpeys ja ennakkoluulo tapaamme tämän tärkeilevän ja omahyväisen pastorin. Collins-raukan säälimätön kuvaus ei kuitenkaan ole merkki siitä, että Austen olisi teoksissaan pyrkinyt tekemään pappeja naurunalaisiksi tai arvostellut ylipäänsä aikansa anglikaanisen kirkon elämää.

Austen eli tiivisti kirkkonsa helmassa ja vietti lapsuutensa anglikaanisuuden sydänalueella Hampshiressa. Hän oli harras kristitty, jonka suvussa vilisi pappeja. Austen oli jopa kerran vähällä mennä naimisiin erään papin kanssa, mutta perui aikeensa.

Sleyn lähetystyö viettää tänä vuonna 125-vuotispäiviään. Ensimmäiset lähetit, Wellroosit yhdessä Esteri Kurvisen kanssa, rantautuivat Japaniin joulukuussa vuonna 1900. Heillä oli selvä työnäky: koko maailma on voitettava Kristukselle. Tästä kertoo Alfred Wellroosin samana vuonna kirjoittama laulu: ”Uskaltain lähden vain, sillä Jeesus on turvanain. Kerran polvensa kaikki maa notkistaa ja näin tunnustaa: ’Jeesus, hän Herramme on.’” (SK 400:4)

Japanin-lähetyksen alkuaikoina odotettiin japanilaisten pian kääntyvän Kristuksen puoleen ja sen jälkeen puolestaan välittävän evankeliumin muualle Aasiaan. Japanin-lähetit ovat kuitenkin joutuneet huomaamaan, miten kova maa heillä on ollut ja on kylvettävänä. Tänä päivänä vain vajaa prosentti japanilaisista on kristittyjä. Eikä lähetystyö kaikkialla muuallakaan ole voitosta toiseen kulkemista. Maailman paras sanoma ei kelpaa ihmisille. Ei ihme, että välillä houkuttaisi ripustaa hanskat naulaan ja lopettaa turhauttava työ.

Työtä on kuitenkin jatkettava Kristuksen käskyn ja lupauksen tähden. Saksalainen vuonna 2020 kuollut lähetysteologi Peter Beyerhaus kirjoitti 1970-luvulla: ”Onko ylipäänsä enää olemassa todella lupaavia mahdollisuuksia tavoittaa evankeliumin sanalla ihmiskunnan ei-kristillistä osaa? Tähän kysymykseen vastataan usein melko alakuloisesti. Jo toisesta maailmansodasta lähtien ovat lähetysjohtajat puhuneet suljetuista ja sulkeutuvista ovista. Mutta on yksinkertaisesti väärin antaa tällaisten esteiden ja takaiskujen lamauttaa ja viedä koko rohkeus. Tällainen ajattelutapa on tämän päivän maailmanlähetyksen suurin vaara!”