Essi Tuomala

Huhtikuussa seitsemän herätysliikejärjestöä kokoontui Ryttylän Kansanlähetysopistolle pohtimaan tulevaisuutta. Tapahtuman nimi oli Kirkkokansan teologinen symposium. Taustalla oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen herätysliikkeiden kiristyneet välit. Erityisesti Sley ja Kansanlähetys ovat olleet kriisin polttopisteessä, koska ne ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä, mutta eivät ole pappisviran ja avioliiton suhteen taipuneet liberaalille kannalle. Muun muassa Inkerin kirkossa suoritettujen pappisvihkimysten vuoksi Sleyn ja Kansanlähetyksen lähetysjärjestöstatus oli vaakalaudalla, mutta niin kutsutun kuulemismenettelyn jälkeen järjestöt saivat sen säilyttää.

Kotona Vammalassa olin kerran menossa syömään paikalliseen ravintolaan. Aikeeni esti suuri valkoinen kyltti, jossa luki: ”Kutsuvierastilaisuus”. Ravintola oli täyttynyt kutsutuista, joiden joukossa minä en ollut. Nälkäisenä käännyin ovelta.

Missouri-synodi, Yhdysvaltain toiseksi suurin luterilainen kirkko, on yksi niistä harvoista kirkkokunnista, jotka ovat pystyneet kääntämään kirkon suunnan liberaaliteologiasta takaisin Raamattuun ja tunnustukseen, Suomen evankelis-luterilaisen Lähetyshiippakunnan piispa ja Kansainvälisen luterilaisen neuvoston puheenjohtaja Juhana Pohjola sanoo.

Suomi on pärjännyt hyvin kansainvälisissä demokratia- ja oikeusvaltiovertailuissa. Silti meidänkin maassamme on useita kehityskulkuja, jotka haastavat demokratian. Sen vuoksi valtioneuvosto antoi viime keväänä periaatepäätöksen kansallisesta ohjelmasta demokratian ja osallistumisen edistämiseksi.

Jumala johtaa historiaa hyvän suunnitelmansa mukaan. Myös me saamme olla mukana siinä historiassa. Jos me olemme uskolliset sille kutsumukselle ja tehtävälle, jonka olemme Jumalalta saaneet, meillä ei ole mitään hätää. Meidän tehtävämme on julistaa evankeliumia lähellä ja kaukana ja hoitaa ihmisiä Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Sen tehtävän toteuttamista ei mikään tai kukaan voi estää, emmekä suostu luopumaan kutsumuksestamme edes pakon edessä. Näin me uskomme ja näin me toimimme, ja lopun jätämme hyvän Jumalan käsiin. Ei ole syytä olla huolissaan.

Kun ajattelin tätä, mieleeni nousi takavuosien kirja Hamasin poika. Se kertoo Hamasin perustajan pojasta Mosab Hassan Yousefista, joka syntyi Länsirannan palestiinalaiseksi, kasvoi vihaamaan Israelia ja israelilaisia, joutui nuorena Israelin turvallisuuspalvelun sieppaamaksi ja päätyi saman turvallisuuspalvelun työntekijäksi. Lopulta eri vaiheiden jälkeen hän kääntyi Jeesuksen seuraajaksi. Käydessään Suomessa vuonna 2011 hän kertoi: ”Jumala, jota nuorena palvoin, ei pitänyt juutalaisista. 18-vuotiaana motiivina työskennellä Israelin hallitukselle oli kosto. Päämääräni oli soluttautua Israelin tiedustelupalveluun ja työskennellä Hamasin hyväksi. Ensimmäisen kolmen vuoden ajan, kun tein työtä vihollisteni kanssa, ystävystyin heidän kanssaan. Opin vihollisiltani monia asioita… Shokeeraavin asia oli se, että Israel ei ole se suuri vihollinen, jota olin etsinyt. Ja yksinkertaisesti, kun Kristus sanoo: ”Rakasta vihollisistasi”, Hän tarkoitti, että rakastaisimme kaikkia. Kun aluksi motiivinani oli kosto ja koston saaminen, myöhemmin päädyin ehdottomaan rakkauteen kaikkia ihmisiä kohtaan.”

Uskonpuhdistajamme Martti Luther oli vuonna 1518 kutsuttu selvittämään opetustaan augustinolaisveljistön kokoukseen Heidelbergiin. Siellä hän piti kuuluisaksi tulleen esityksensä, jossa hän selvitti kunnian teologian ja ristin teologian välistä eroa. Siitä saakka on totuttu luonnehtimaan Lutherin teologiaa juuri tällä peruskäsitteellä. Se on ristin teologiaa. On paljon kuuluisia teologeja, jotka ovat selvittäneet perusteellisesti tätä asiaa. Heistä voisi mainita Walter von Loewenichin, Alistair McGrathin, Herman Sassen ja Robert Preusin.

Kesäkuun viimeisenä lauantaina Evankeliumijuhlassa keskusteltiin tunnin verran kristillisestä kasvatuksesta, kun Kirkon ihmeelliset tarinat -podcastaaja, tietokirjailija Heikki Rusama jututti aiheesta Saara Kinnusta, Lukas Brenneriä ja Mari Ahvenjärveä.

En ole koskaan ollut reipas porskuttelija, vaikka minusta voikin hyvin helposti saada sellaisen käsityksen, sanoo ylikiiminkiläinen Sirpa Laurila, 56.