Essi Tuomala

Lähtökohtaisesti urheilu on minulle toissijainen asia, johon ei tarvitse sitoa omaa identiteettiä. Olen ensisijaisesti uskova ja vasta sitten urheilija, mikä ottaa painetta pois urheilusta.

Ensimmäisenä: ihmisarvo. Joidenkin ihmisten arvon vuoksi noustaan barrikadeille ja taistellaan kynnet verillä. Toisten arvo selitetään pois ja poljetaan maan tomuun: ihmisten, jotka syntyvät vääränlaisina tai vääränä hetkenä. Kuka määrittää näiden välisen eron? Ihminen. Kuka sanoo: ”Minä olen luonut sinut sisintäsi myöten — Sinä olet ihme, suuri ihme”? Jumala. (Tai no Daavid ja eri persoonapronomineilla, mutta Jumala uskoakseni allekirjoittaa asian.) Maailmassa on ääniä, joiden mukaan Huugon olisi kuulunut jäädä syntymättä, mutta toisin kävi. Kaiken koetun jälkeen Launonen toteaa: ”Huugon elämä oli lyhyt, mutta hyvä, paljon parempi kuin monien terveiden lasten elämä tässä maailmassa.”

– Olin yöllä hereillä, kun näin videot. Pian alkoi tulla naureskelu- ja pilkkavideoita, joilla iloittiin Kirkin kuolemasta. Se tuntui todella pahalta, Pyykönen sanoo.

Paikallisseurakuntarakenteeseen perustuvalle kirkollemme messuyhteisöt näyttävät olevan ongelma. Ne koetaan kilpailevana toimintana. Siksi niiden toimintaedellytyksiä pyritään rajoittamaan tai messujen toimittaminen jopa kielletään. Paikallisseurakunnille halutaan taata messumonopoli. Kirkon johdon taholta messuyhteisöjen moititaan hajottavan kirkkoa. Mutta entä jos messuyhteisöt hyväksyttäisiin paikallisseurakuntien rinnalla toimiviksi henkilöseurakunniksi ja siten osaksi kirkon virallista rakennetta? Entä jos kirkon johto iloitsisi siitä, että ne tarjoavat hengellisen kasvupaikan suurelle joukolle kirkon jäseniä? Silloinhan messuyhteisöt eivät hajottaisi vaan päinvastoin rakentaisivat kirkkoa.

Vaikea elämäntilanne voi tuntua järkyttävän ahdistavalta. Aamulla herätessä vieraana on pelko, illalla kauhu ja yön uni on täynnä painajaisia. Olo on kuin ahtaaseen kallionkoloon tungettuna. Joka puolella on vastassa kova ja kylmä kiviseinä, joka ei hievahdakaan nyrkiniskuista, jos ylipäätään on tilaa edes käsiä nostaa.

Ulkomailla on tavallista, ettei alakouluikäisillä lapsilla ole puhelimia lainkaan, Suomessa taas poikkeuksellista on se, jos puhelinta ei ole.

Muun muassa siitä keskustelin filosofian professori Phillip Caryn kanssa elokuun lopulla Sastamalassa. Cary luennoi Karkun evankelisella opistolla Sleyn Raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä Nikean uskontunnustuksesta.

Jumalan valtakunnassa asiat ovat toisin. Kristus ei hallitse kylvämällä ympärilleen sekaannusta, vaihtoehtoisia todellisuuksia tai hämärtyviä horisontteja. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kehottaa meitä olemaan ja huolehtimatta: ”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:25–34).

Kirkkohistorian professori Simo Heininen valottaa teoksessaan Naisen paikka. Suomalaiset Ambomaalla 1870–1900 sitä, millaista oli olla lähetyssaarnaajan morsian ja vaimo aikana, jona naisella ei lähetystyöntekijänä ollut selkeää työnkuvaa.

Miksi haluat itse olla mukana talkoissa tekemässä festareita?